Jatko

Lapsena kesät olivat aivan erilaisia kuin nykyään. Varhaisimmat muistot ovat jostakin paljon ennen kouluikää. Jopa ymmärtääkseni muutamia muistoja ajalta, jolloin olin noin 3-vuotias. Kotimme piha oli kohtalaisen suuri ja kuten tuossa iässä yleensä niin sanottu reviiri oli suhteellisen pieni. Mansardikattoinen kaksikerroksinen talo, kaksi huonetta, keittiö, makuuhuone ja eteinen alakerrassa. Yläkerta ei ollut asumiskunnossa ja joskus harvoin kun pääsi käymään niin kutsutussa vintissä, oli jännitystä aina ilmassa. Pihassa oli ulkorakennus, jossa oli sauna, puuvarasto sekä jonkinlainen paja. Pajassa ei tehty mitään enää, mutta siellä oli paljon jo siihen aikaan vanhoja työkaluja ja muita ihmeellisiä vekottimia. Kaikista selvimmin muistan tunnelmat ja hajut noista paikoista. Pihassa oli punainen keinu sekä paljon marjapensaita ja ehkä jonkinlainen kasvimaa. Pihaan pääsi kahta reittiä, toinen reitti oli pitkä pihatie, joka johti suoraan talon etuovelle ja toinen reitti kulki talon takaa naapurin pihan läpi ja se oli se, jota käytettiin. Luulisin, että autoa meillä ei silloin kuitenkaan vielä ollut.

Päivät olivat paljon pidemmän tuntuisia kuin nykyään ja aamut, iltapäivät ja illat erottuivat tunnelmaltaan selkeästi ja yöt varsinkin olivat tunnelmaltaan vahvoja. Aamu oli usein viileäntuntuinen tai ainakin siltä se heti heräämisen jälkeen tuntui. Muistan, että useat aamut alkoivat sillä kun menin ulos rappuselle kyykistyneenä kohtaan, johon aurinko paistoi. Aurinko lämmitti pikku hiljaa enemmän ja enemmän ja pian olikin jo kesäisen kuuma. Leikit alkoivat yleensä heti aamusta. Mielikuvitus oli huippuluokkaa ja yksi jännittävimpiä asioita oli seurata muurahaisia tai koppakuoriaisia ja katsoa minne ne menevät tai mitä ne puuhailevat.

Olen oppinut ajamaan polkupyörällä kolmevuotiaana. Muistan, että sain pyörän eräältä naapurilta ja sitten harjoittelin koko illan ajamista kunnes se viimein alkoi sujua. Harjoittelualueena toimi juuri se pihatien osa joka ei yleensä ollut käytössä. Tien vieressä hiukan tien tasoa korkeammalla oli peltoalue, joka kesäisin kasvoi heinää ja ties mitä ruohoja ja tietty nokkosia, joita lapsena piti kammoksua. Harjoittelin äidin ja isoveljen avustuksella ja usein kaatua mätkähdin peltoon ohjaamisvaikeuksien vuoksi. Yllättävän sinnikkäästi jaksoin nousta aina uudestaan ja uudestaan pyörän selkään. Riemu oli ylimmillään kun polkeminen alkoi sujua ja pysyin pystyssä koko pihatien matkan.

Talvet olivat tuolloin oikeita talvia. Oli lunta ja pakkasta, molempia paljon. Takapihan puolella oli pieni alamäki, josta laskettiin pulkalla. Muistan omistaneeni oikein kunnon karvalakin tuohon aikaan, sellaisen joka sai pään näyttämään kolminkertaiselta. Paljon muuta en talvista muistakaan tuolta ajalta. Sisällä oli kunnon vanhanajan leivinuuni ja jonkin sortin muu uuni olohuoneessa lämmitystä varten. Olohuoneessa oli punainen sohva ja viltti, jonka alla oli aina lämmintä ihmetellä illan tuloa. Muistan joulukuusen, mutta en ole varma onko se totta vai ei, sillä joulua vietettiin aina mummolassa, jonne oli kokoontunut koko suku. Tuo perinne kuitenkin sammui jossain vaiheessa ja aloimme viettää joulua kotona.

Ehkäpä se sinnikkyys ja päättäväisyys, joka tuolloin syttyi, on vahvasti muokannut sen mikä nykyään olen. Varhaislapsuus oli aikaa täysin vailla päämääriä ja odotuksia. Jokainen päivä toi jotakin uutta ihmeteltävää ja vanhat tutut asiat toivat turvallisuutta, jota tarvittiin uuden tutkimiseen. Kaikki oli mahdollista.