Kolmas

Onnellisuus on se, mikä meitä kaikkia joskus mietityttää, jota kaikki tavoittelee ja harva kokee olevansa kaiken aikaa. Onnellisuudella on monet kasvot ja jokainen kokee sen omalla tavallaan, omien voimavarojensa mukaan, oman sosiaalisen pääomansa mukaan. Onnellisuutta on siis todennäköisesti yhtä montaa laatua kuin on ihmisiä, mutta joku yhteinen nimittäjä kaikella kuitenkin mielestäni on riippumatta ympäristöstä, yhteisöistä tai materiaalisesta omaisuudesta.

Tarpeellisuus ja tarpeellisuudentunne ovat yksi tärkeimpiä onnellisuuden osatekijöitä. Ihmisen täytyy tuntea itsensä tarpeelliseksi olennoksi sille ympäristölle, jonka kanssa tämä on vuorovaikutuksessa. Tarpeellisuudentunteella on monia ilmenemismuotoja. Tunne voi syntyä siitä, että ihminen tuottaa jotakin toisille ihmisille. Tämä on hyvin yleinen tarpeellisuudenmuoto. Lisäksi tunne voi syntyä jonkin tuottamisesta itselleen, ympäristölle, ympäristön korjaamisesta tai vaikkapa luonnonvaraisesta elämästä. Kuten huomaatte on miljoonia tapoja synnyttää tarpeellisuus. Kun ihminen kokee itsensä tarpeelliseksi työssä, kotona, harrastuksissa ja peiliin katsoessa, hän on käytännössä onnellinen. Kärjistettynä ajatus "Minua tarvitaan", ei tosin ehkä koskaan näin dramaattista, mutta totuuden siemen kuitenkin.

Tarpeellisuus on yleensä ensimmäinen asia, jonka ihminen hukkaa elämästään kun tuntuu ettei hommat oikein luista. Tunne siitä, että saa jotain aikaan, jolla on merkitystä häviää pikkuhiljaa huomaamatta. Merkityksettömyys jää jäljelle. Ikävä kyllä jokainen meistä kokee noita hetkiä enemmän tai vähemmän. Tarvitaan uusi merkitys samalle asialle, tarvitaan kasvua ja pääosin henkistä kasvua. Joku selviää vähemmällä, jotkut kehittävät kriisin, ikäkriisit, viidenkympin villitys. Huomaatte, että jokainen reagoi eri tavalla samaan asiaan, joku voimmakkaasti, joku vähemmän voimalla.

Tarpeellisuuden tunteen alle voidaan kerätä suurin osa ihmiselämän onnellisuuteen vaikuttavista tekijöistä. Tarpeellisuutta voidaan soveltaa lähes kaikkiin käytännön tekoihin, joita ihminen suorittaa etsiessään loputtomasti tapaa selvitä elämästä helpolla. Niin juuri, helpolla. Harva meistä valitsee vaikeimman tien ja nekin, jotka valitsevat, kokevat sen itselleen helpoimmaksi.

Mikä on kaiken tarkoitus? Kas siinäpä kuningaskysymys, jota pohtia puistofilosofien kanssa hamaan maailman tappiin. Evoluutiohan jo meille opettaa, että kaiken tarkoitus on tulla tarkoituksenmukaiseksi olennoksi muuttuvissa olosuhteissa, joten kaikki se BS*, jota jauhetaan aiheesta on evoluution kannalta merkityksetöntä. Tässä valossa yksittäisellä ihmisellä ei ole minkäänlaista tarkoitusta, ainoastaan on selviydyttävä vallitsevissa olosuhteissa ja antaa evoluution itsensä tehdä parhaaksi katsomansa muutokset. Tarkoitushan sekin toisaalta on.

Palataan kuitenkin takaisin yleismaailmallisemmalle tasolle, sillä harva meistä on täällä ja kokee onnellisuutta saadessaan olla evoluutiolle mieliksi. Suurimmalla osalla ihmisen teoista on jokin tarkoitus. Töitä tehdään, jotta saadaan rahaa toteuttaa itseään materian keinoin. Osta talo, auto, vene, kesämökki, matkusta, kalasta tai mitä nyt kukakin tekee. 1/3 ihmismielestä tekee työtä, koska se on osa sitä aiemmin puhuttua tarpeellisuutta ja 2/3 koska se on selviytymisen kannalta kohtalaisen pakollista ja yhteiskunnan normien mukaista ja on oletettava elämänkierron kannalta, niinhän muutkin tekevät. Tosin mennäänpä tuhat vuotta taaksepäin, mikä silloin on määrittänyt ihmisen. Työnteko. Vain ja ainoastaan sillä se oli ainoa keino selviytyä hengissä. Omavarainen talous. Jos haluat syödä, on sen eteen tehtävä töitä.

Nyky-yhteiskuntaa uhkaa tietyssä mielessä tylsistyminen, koska kaiken saa valmiina, joten vapaa-aikaa täytyy värittää mitä erilaisimmin keinoin. En yritä vesittää ihmisten harrastuksia, vaan väittää, että ihmiskunnassa vallitsee kohta tylisistyminen. Dementia eli vanhuusiän tylsistyminen saa pian kaverin, joka on tietenkin nuoruusiän tylsistyminen. Ihmiskunnan lopun alku.

Onpa synkkää puhetta onnellisuus teeman alla. Ja miten se liittyy mihinkään? No siten tietenkin, että onnellisuutta haetaan koko ajan sieltä missä sitä ei luonnostaan ole. Harrastuksista, töistä tai mistä nyt hyvänsä kukakin etsii. Kun yksinkertaisuudessaan kyse oli vain siitä tarpeellisuudesta, siitä pienestä tunteesta, jonka saa kun huomaa, että kaikella on merkitystä, kaikella mitä tekee, on vaikutusta ja kun pystyy ymmärtämään, että kaikki liittyy kaikkeen loppupeleissä ja viimeisenä: Jätä kolikko sinne mistä joku lapsi voi sen löytää ja katso kuinka iloiseksi lapsi tulee, tervehdi rappukäytävässä mummoa ja kunnioita hänen kokemustaan... Älä kyynisty, maailma on kylmä jos näet sen niin.